
Suomen Sporttiareena Oy on pyörittänyt Vepe Center Peurungan toimintaa tammikuusta 2021 lähtien. Aiemmalta nimeltään Peurungan jäähalli valmistui 2008 ja viimeisin kaukalo on vuodelta 2023, jolloin jäähalliin asennettiin uusi, esteetön joustokaukalo. Uusi kaukalo mahdollistaa monen tasoiset ottelut ja turnaukset, mutta myös EM-tason parajääkiekkotapahtumat. Moderni joustokaukalo on standardi, jota useimmat joukkueet edellyttävät niin pelaamiseen kuin harjoitteluun.
”Saimme Vepe-Iceprosta asiantuntevaa konsultointia, jonka avulla kartoitettiin juuri meidän tarkoituksiimme sopiva kaukalo”, kertoo Kai Halme, Suomen Sporttiareenan toimitusjohtaja. Harkinnan ja keskusteluiden lopputuloksena Suomen Sporttiareena päätyi esteettömään kaukalomalliin, sillä se palvelee parhaiten yrityksen ja toiminnan pitkän ajan suunnitelmaa edistää jääurheilun yhdenvertaisempaa liikuntakulttuuria. Yrityksessä uskotaan kelkkakiekon ja muun erityisliikunnan kasvuun Suomessa.
Vepe Center Peurungassa on huomioitu kaikki käyttäjät
SISU Paraicehockeyn joukkueenjohtaja Marika Kurki kiittelee Vepe Center Peurungan palveluja kokonaisuudessaan. ”Halli on mietitty niin, että se soveltuu kaikille käyttäjille. Kulku onnistuu pyörätuolilla pukuhuoneisiin, suihkutilojen käyttö on vaivatonta ja katsomoon pääsee myös hissillä.”
Esteettömän kaukalon ylivertaisuus on siinä, että kaukalo soveltuu taitoluisteluun ja jääkiekkoon, mutta mahdollistaa ja helpottaa liikuntarajoitteisten jääkiekkoilua. Esteettömässä kaukalossa myös liikuntarajoitteiset pystyvät pelaamaan täysimittaisen jääkiekko-ottelun omien sääntöjensä mukaisesti.



Esteetön kaukalo ei vaadi isoja muutoksia, vaan tahtotilaa
Esimerkkeinä esteettömyyden huomioimisesta Kurki mainitsee Peurungassa toteutuvan ison portin sijoittelun pukukopin läheisyyteen, minkä ansiosta kulku kentälle tekojääluiskaa pitkin on sujuvaa ja vaivatonta. Merkitys korostuu turnauksissa, joiden ohjelmassa on monta ottelua putkeen tiukalla aikataululla. Yhtä lailla vaihto- ja jäähyaitioihin kulku onnistuu kelkalla, sillä aitiossakin lattiamateriaalina on tekojää, joka katetaan pystyluistelijoita varten kumimatoin. Näkyyvyys jäälle säilyy pelaajille vaihtoaitiossakin, sillä kaukalon pleksi on siltä kohdin läpinäkyvä.
Kurki muistuttaakin jäähalleista päättäviä tahoja siitä, että erityisesti uusia halleja tai isoja perusparannuksia suunniteltaessa kelkkakiekon vaatimukset olisi helppo ottaa huomioon. Jääkiekkokaukalon kohdalla kyse on loppujen lopuksi aika pienistä muutoksista, mutta ne mahdollistavat saman jääkentän käytön myös liikuntarajoitteisille lajin harrastajille.
Myös Paraolympiakomitean apuvälineneuvoja Jukka Parviainen pohtii, että jäähallien suunnittelussa tai perusparannuksissa parajääkiekko saattaa helposti jäädä paitsioon. Kuitenkin liikuntapaikkarakentamista taloudellisesti tukeva Opetus- ja kulttuuriministeriö tavoittelee tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Avustuksia suunnataan erityisesti liikuntapaikkahankkeille, jotka palvelevat laajoja käyttäjäryhmiä. ”Esteettömyyden huomioiminen suunnitelmissa tuo hakemukselle vähintään lisäarvoa”, toteaa Parviainen.
Tarpeemme tulivat huomioiduiksi ja neuvottelut olivat sujuvia
Peurungassa elämä uuden kaukalon kanssa on aiempaa huolettomampaa, sillä hyvällä ylläpidolla ja huollolla kaukalo on toimiva ja pitkäkestoinen investointi.
”Hankkimamme kaukalo palvelee meidän suunnitelmiamme ja mahdollistaa jääharjoittelun ja ottelut kaikille asiakasryhmillemme. Kaukalotoimittajien osalta selvitimme eri vaihtoehtoja, mutta pääsimme Vepe-Icepron kanssa parhaiten samalle sivulle”, kertoo Halme. ”Itse kaukalon hankinta Vepe-Icepron kanssa oli erittäin nopeaa ja notkeaa.”